lauantai 22. syyskuuta 2012

Kortti tapissa


Ensin taas toivottelen uudelle lukijalleni Tervetuloa! Mää kiljasin siipalle tohkeissani, että mulla on uusi lukija ja vedin jogurttirusinan tai pari väärään kurkkuun. Tai ehkä sinne eksyi joku kolmesta päärynäveneestä... Liittykää silti lukijaksi; mää jatkossa tarkistan tilanteen ensin ja työnnän sitten vasta kohti kitapurjeita kourallisen irtokarkkeja.
Niin ja maistakaa niitä päärynävenheitä ja jogurttirusinoita sekaisin; makoisaa.

Mää oon tehnyt ihan oudon erheen; mää olen unohtanut käydä kirjaston kodin kaunistamisen opusten osastolla. Miten ihmeessä tämä onnistuu yksilöltä, joka käy kirjastossa kaksi kolme neljä kertaa viikossa. Paitsi jos mää olen masentunut tai muuten kipiä. Kerran olin raivopäissäni kolme viikkoa niin, etten astunut edes ukkovarpaan kärjellä bibliotecaan ja arvaatkaapas mikä sen aiheutti? Vuoden kirjastonkäyttäjän  nimeäminen. Ja ei sitten ollut meitsi, joka sen palkinnon pokkasi. Olin jo hahmotellut asukokonaisuutta (hoikentava) jonka laitan ylleni paikallislehden kissanristiäispalstan kuvauksiin, p*rkele. Se nimityksen napannut kaikkien kirjojen sankari oli käyttänyt palveluja monipuolisesti. Ja minäkö en sitten käytä; mää visiteeraan kolmessa kirjastossa, kahdessa kirjastoautossa ja naapuripitäjän kirjastossa. (Tuosta viimeisestä meillä käytetään myös nimitystä "käytiin anoppilassa".)  Summalla, jonka meitsi laittaa vuositasolla varausmaksuihin kustannetaan luultavasti yhden työntekijän palkka; sen siitä saa kun on kärsimätön luonne ja sakkojen määrää en kehtaa edes funteerata. Niin ja mää vedän kortin välillä niin tappiin, että ne joutuu lainaustiskillä kytkemään päältä pois jonkun lainauseston. Siis miten 50 nidettä riittäisi mihinkään? Mun selkäni ei anna kantaa yli kahta kiloa, joten mää nakitan palautukset puolisolle ja se on oikeesti tosi hankalaa uusia niitä lainoja netissä. Se vaan jotenkin katoaa aatoksista. Antaisikohan ne mulle sieltä jonkun invakortin...

Siipan kanssa meillä on aikojen saatossa muodostunut traditio keppostella lainaustiskillä. Puoliso lainasi taannoin moottoripyörälehden ja mää ilmoitin, että meille ei tule moottoripyörää. Mieheni vilkaisi Vauva-magasineani  ja vastasi, ettei meille tule myöskään vauvaa.  Meitin talouden kaikki varausilmoitukset saapuu meikäläisen kännyyn; kerran mää varasin Kakkahätä-77 bändin cd-levyn puolison kortilla ja sitten suputtelin mieheni korvaan lainaustiskillä  "Voi, voi, kulta. Tuliko sulle kakkahätä?". Muutaman kerran on tullut laitettua siippa tiskille vesivahingon kokeneen julkaisun kanssa ja sitten olen juossut karkuun siltä varuilta, että jos puoliso jää kiipeliin niin leikin ettei olla samaa seuruetta.

Tottumuksiini kuuluu aina kailottaa kaikelle saatavilla olevalle yleisölle, että "Härreguud, tänään on käynyt x määrä lukijoita." Kun meitsillä oli se supersunnuntai ilmoitti toinen yleisöstäni, että "Mitä v*ttua sää olet sinne kirjottanut?" Määhän sitten yritin olla cool mutsi ja valaisin pikku kultaani, että mää olen postannut Petri N*kårdin Sokka auki - biisistä. (En nyt laita sitä koko nimeä, kun mulla on iskenyt kurja omatunto siitä, että jotkut  ovat ihan oikeesti tulleet kyseisellä hakusanalla Kikis Homeen. Ja jos PN kiinnostaa niin keski-ikäisen kotiäidin vuodatus peräpukamavoiteesta yöpöydän loodassa ei taida olla lukulistan kärjessä.) Se jälkikasvu poltti päreensä, kun "Se ei v*ttu ole Petri N*kårdin".  En sitten ollut kauheen cool. Se on sen posken biisi. Oltiin sitten kirjaston lainaustiskillä kun puoliso (ennen ainaniinjärkevä nykyisin lapsellinen) kaivoi kätköstään PN:nän levyn ja sanoi hirveeeseen ääneen "Sää niin tykkäät blokata tästä." Harvemmin ymmärrän hävetä, mutta nyt se on tapahtunut.  Ja kaiken tämän jälkeen mää kummeksun, että miksi osa henkilökunnasta tervehtii kaupungilla?




Mää hilppasen nyt puolison kanssa pääkirjastoon. Täytyy varmaan olla monipuolinen ja lainata askelmittari, kävelysauvat sekä lautapeli, josko seuraava nimitys napsahtaisi meitin kohdalle. Siippa on "varannut"  Vaginamonologi-kirjan. Mää aion suputtaa mieheni korvaan,                                                                että aiotko sää kulta opetella puhumaan Pimppien kieltä....

    Ps. Mieheni hassuttelee välillä; kun mun taakse tulee kirjastossa niin meitsi kuulemma oikeen heittäytyy suojelemaan lehtipinoa...                                                             Kyllä Kakkahätä-jekut on ihan oikein tommoselle säikyttelijälle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti